Haalareita mini-ihmisille

Tilasin Kangastukusta tähti-mikrofleeceä, joka saapui jälkitoimituksena kevät-talvella. Pakettia matkahuollosta hakiessani jo ihmettelin paketin kokoa. Lie oli ajatus tahi näppäilyvirhe käynyt, mutta kangasta oli kolme metriä. Ihmettelin kovasti, että mikähän minulla on ollut ajatus tilatessa. Kysäisin siis ystävältäni, tarvitsisiko hän lapselleen fleece-vaatetta ensi talveksi. Tarvetta oli ja pyyntinä paita ja housut tahi haalari. 

Koska en ole koskaan vielä haalaria ommellut, halusin kokeilla, kuinka onnistuisi moisen töhöttäminen. Ottobren numerossa  3/2005, oli loistavasti tarkoitukseen sopiva potkupuvun kaava, joka ulottui kokoon 86 asti. 

Kaava itsessään oli mukavan väljä jo valmiiksi, eikä sitä tarvinnut suuremmin lähteä levittämään. Vetoketju, jonka ystävä en ole koskaan ollut, asettui yllättävän hyvin ja asiallisesti, vaikka valmiina kuvassa näyttääkin hieman vääntävän vasenta lahjetta ulospäin. Suuri haaste loppuunsa oli haarakiilan ompelu, jota jouduin paikkailemaan vielä hieman käsin lopuksi. Hieman suuremmat saumanvarat olisivat voineet tehdä ompelusta helpomman. Toivon, että tulee kuitenkin käytössäkin kestämään. 

Viimeistelin lahkeet, hihansuut sekä kaula-aukon resorilla. Kuitenkin tarkoitus olisi haalaria käyttää toppapuvun alla, joten resori tuntui luontevalta valinnalta. Ei tule liian paksuja kangas kerroksia mihinkään kohti ja haalaria näin pystyy aiemminkin käyttämään, kuin vasta juuri sopivana. Kaksoistikkasin saumat vielä, että resorit pysyvät napakasti ja varmasti mukana matkassa. 

Tein samaisesta kankaasta vielä housut ja paidankin, joista vaan valitettavasti jäi kuvat ottamatta. Paidasta on sen verran sanottava, että jonkinlaisen ajatuskatkoksen tuloksena viimeistelin kaula-aukon samaisella mikrofleecella. Kummallisesti vaan ei mennytkään päästä läpi. Kuulemma ei venynyt tarpeeksi. 
Onneksi tilkkulaatikosta löysin ruskeaa polar-fleecea, jolla sain viimeisteltyä ja paita meni isommallekin lapselle päälle. 

Toisen ystäväni kuopuksen syntymäpäivät lähestyivät ja kyselin, että mitä pieni mies olisi lahjaa vaille. Leluja kun en lapsille mielelläni osta, ennemmin laitan jotain käytännöllistä. Pienen miehen unihaalarit olivat kuulemma vähissä ja kovin huonossa, joten päätin sellaisen puuhata, kun kaavatkin olivat valmiiksi piirrettyinä. 
Kankaan olin löytänyt vahingossa jostain poisto-osastolta ja kaavailin tekeväni omille lapsilleni paitoja siitä. 
Suloiset retro-norsut, joihin olin jo aiemminkin ihastunut, päätyivätkin nyt unihaalariin. 

Suurimman pään vaivan aiheutti vetoketjun ompelu. Trikoo kun veny ja vanui paininjalan alla, vaikka kuinka reilusti neulasi tai kokeili teipata. 
Silittelin tukikankaan vetoketjun alle, joka hieman auttoi, mutta ei vieläkään tehnyt vetoketjun ompelua helpoksi. Karnaluksilta saisi tukinauhaa, jota pitäisi ehdottomasti tilata ja kokeilla, josko olisi napakampaa, kuin perustukikangas.
Parin purku kerran jälkeen vetoketjusta tuli tämän näköinen:

Vetoketju asettui ilman suurempia pomppua ihan kohtuullisesti myös lahkeen puolelle.

Resori ei asettunut taaskaan niin hyvin vetoketjun päälle kuin olisin toivonut, mutta kuitenkin sen verran hyvin, ettei vetoketjun alku käytössä paina eikä ahista.

Hihat tein ohuemmasta puuvillatrikoosta, jota oli tilkkulaatikossa juuri hihojen verran.

Huolitelin jälleen resorilla ja kaksoistikkasin. Taaskin tarkoituksena, että haalaria pysyisi käyttämään aiemminkin. 

 Ja vielä kuva takaakin. 

Pienen miehen äiti rakastaa kaikkea retroa, joten hän oli hyvin tyytyväinen kuitenkin lopputulokseen. 

Itse voisin omaa kädenjälkeäni tässäkin kohtaa kritisoida vielä jonniin aikaa. Trikoossa on se huono puoli, että riittävän monen purku kerran jälkeen kangas alkaa näyttämään neulatyynyltä, eikä kangasta kannata enää edes yrittää ommella. 

Käyttökelpoisia haalareista kuitenkin tuli, siihen olen tyytyväinen!

    - Hellu -